Valmet Automotive -konsernin seitsemäs vuotuinen vastuullisuusraportti avaa vuoden 2025 kehitystä. Vuoteen sisältyi strategisia ja rakenteellisia muutoksia muuttuvassa markkinatilanteessa sekä toiminnan kehittämistä ja tehokkuuden parantamista.
Valmet Automotive -konsernilla on kaksi liiketoiminta-aluetta: Suomessa yhtiön liiketoiminta keskittyy suunnittelu- ja valmistusratkaisuihin, kun taas Saksassa ja Puolassa toimiva liiketoiminta keskittyy ajoneuvojen katto- ja kinematiikkaratkaisuihin. Konserniraportti kuvaa yhtiön liiketoiminnan strategista laajentumista uusille teollisuuden toimialoille sekä edistymistä ilmastotyössä, työturvallisuudessa ja vastuullisuuden johtamisessa.
”Tavoitteemme on rakentaa kilpailukykyistä ja kestävää liiketoimintaa yhdistämällä vahva teollinen osaaminen vastuulliseen toimintaan autoteollisuuden, puolustusteollisuuden ja muiden korkean teknologian teollisuudenalojen tarpeisiin. Vastuullisuus on olennainen osa toimintamme kehittämistä, asiakkaidemme tukemista ja tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksiin valmistautumista”, sanoo toimitusjohtaja Pasi Rannus.
YMPÄRISTÖÖN LIITTYVIEN TOIMENPITEIDEN KEHITTÄMINEN JATKUU
Raportti osoittaa, että noin 97 prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta perustui uusiutuviin energialähteisiin. Tämä mahdollisti Scope 1- ja 2-kasvihuonekaasupäästöjen 94 prosentin vähennyksen verrattuna vuoden 2022 tasoon. Tulokset heijastavat pitkäjänteistä työtä energiatehokkuuden ja vähäpäästöisemmän toiminnan kehittämiseksi. Toimenpiteet auttavat saavuttamaan tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet.
Arvoketjun päästöt muodostavat edelleen suurimman osan konsernin kokonaispäästöistä, ja niiden vähentämiseksi jatketaan käytännön toimenpiteiden tunnistamista yhdessä toimittajien ja logistiikkakumppaneiden kanssa.
Työterveys ja -turvallisuus säilyivät keskeisenä painopisteenä vuonna 2025. Työturvallisuus parani edelleen yhtiön kaikissa toiminnoissa. Kehitystä tukevat sertifioidut johtamisjärjestelmät sekä ennakoiva turvallisuustyö. Osoituksena tästä Valmet Automotive sai Työterveyslaitoksen Nolla tapaturmaa -foorumilta korkeimman mahdollisen turvallisuustuloksiin perustuvan tunnustuksen jo toista vuotta peräkkäin Suomessa.
Vuoden aikana eurooppalaisen autoteollisuuden haasteet jatkuivat ja markkinoiden epävarmuus johti työllisyyden vähenemiseen. Yhtiö keskittyy jatkossakin toimintansa vakauttamiseen ja henkilöstön tukemiseen toteuttaessaan strategiaansa samalla vahvistaen asemaansa johtavana valmistuskumppanina ajoneuvo- ja puolustusalalla sekä muilla korkean teknologian teollisuudenaloilla.
Konserni edistää jatkossakin kilpailukykyään kehittämällä vastuullista ja tehokasta toimintaansa sekä hyödyntämällä vahvaa valmistusosaamistaan vastatakseen asiakkaiden, sääntelyn ja markkinoiden muuttuviin vaatimuksiin.
Uusin vastuullisuusraportti on saatavilla verkkosivuillamme, lue lisää: Kestävä kehitys | Valmet Automotive.
Raportti on laadittu eurooppalaisia kestävyysraportointistandardeja (ESRS) mukaillen, mikä tukee konsernin siirtymää kohti tulevaa CSRD:n mukaista raportointia. *SBTi-hyväksymät vuoden 2030 ilmastotavoitteet: scope 1 ja 2 -päästöjen vähennys -90 % ja scope 3 -päästöjen vähennys -25 % vuoden 2022 lähtötasosta.
Lisätietoja:
Kirsi Kuitunen, Communications Manager, Valmet Automotive
communications@valmet-automotive.com
Valmet Automotive on ajoneuvojen valmistukseen ja muuhun teolliseen sopimusvalmistukseen keskittyvä Suomessa vuonna 1968 perustettu yhtiö. Se on yksi maailman johtavista ajoneuvojen sopimusvalmistajista ja Euroopan suurimmista avoautojen kattojärjestelmien ja kinemaattisten ratkaisujen, kuten sähkökäyttöisten latausluukkujen ja aktiivisten ilmanohjainten, järjestelmätoimittajista. Yhtiö tarjoaa monikymmenvuotisen teollisen sarjatuotannon osaamistaan myös muille teollisuudenaloille autonvalmistuksen lisäksi, mm. puolustussektorille. Valmet Automotiven ilmastotavoitteet ovat tieteeseen perustuvia ja Science Based Target -organisaation hyväksymiä. Valmet Automotive -konserni toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa. Yhtiön bruttomyynti vuonna 2025 oli 984,3 miljoonaa euroa ja liikevaihto 325,5 miljoonaa euroa.
Lue lisää: Valmet Automotive | The fast lane to future industries