Henkilöautojen valmistukseen ja muuhun teolliseen sopimusvalmistukseen keskittyvä Valmet Automotive on uudelleenjärjestellyt organisaatiotaan vastaamaan nykyistä markkinatilannetta ja palvelemaan yhtiön muuttuneita liiketoimintatarpeita. Strategisten tavoitteiden toteuttamiseksi haemme joukkoomme myynnin, markkinoinnin ja tuotejohtamisen osaajia. 

Yli 55 vuoden ajan Uudenkaupungin tehtaalla on tehty autoja, mutta nyt Valmet Automotive laajentaa liiketoimintaansa autoteollisuuden ulkopuolelle ja tarjoaa vuosikymmenten aikana kerryttämäänsä sarjavalmistuksen erityisosaamista myös muille teollisuuden toimialoille.  

Yhtiö kertoi joulukuussa yhteistyön käynnistymisestä puolustussektorin kotimaisten toimijoiden, Patrian ja Sisu Auton, kanssa. Nämä ovat selkeitä strategianmukaisia avauksia uudelle toimialalle. Auto- ja puolustusteollisuuden lisäksi tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia kartoitetaan muilta valmistavan teollisuuden toimialoilta. 

Tulevaisuutta rakentavat ihmiset ja heidän osaamisensa, jotka ovat aina olleet Valmet Automotiven toiminnan keskiössä. Jotta Valmet Automotiven erityinen sarjavalmistuksen ja teknologiaratkaisujen osaaminen olisi hyödynnettävissä vieläkin laajemmin, on yhtiöön muodostettu uusi kaupallinen organisaatio. Tämän avulla vahvistamme strategista markkina- ja asiakasymmärrystä sekä markkinointi- ja myyntiosaamista tukemaan uusasiakashankintaamme.  

 

URAMAHDOLLISUUKSIA MYYNNIN, MARKKINOINNIN JA TUOTEJOHTAMISEN KOKENEILLE OSAAJILLE

Kasvun tueksi haemme nyt lisäosaamista täydentämään tiimiä. 

Tarjoamme mahdollisuutta ainutlaatuiseen ja mielenkiintoiseen toimintaympäristöön. Tule kanssamme rakentamaan teknologiateollisuuden tulevaisuutta. 

Uusia rooleja tulossa hakuun joulukuussa 2025 ja alkuvuoden 2026 aikana. Lisätietoja ja yhteystiedot löydät rekrytointi-ilmoituksesta. 

Pysy siis kuulolla ja lue lisää: Työpaikat | Valmet Automotive 

Viimeisimmät uutisemme pääset lukemaan täältä: Media | Valmet Automotive. 

 

Valmet Automotive on henkilöautojen valmistukseen ja muuhun teolliseen sopimusvalmistukseen keskittyvä Suomessa vuonna 1968 perustettu yhtiö. Valmet Automotive on yksi maailman johtavista ajoneuvojen sopimusvalmistajista ja Euroopan suurimmista avoautojen kattojärjestelmien ja kinemaattisten ratkaisujen, kuten sähkökäyttöisten latausluukkujen ja aktiivisten ilmanohjainten, järjestelmätoimittajista. Yhtiö tarjoaa monikymmenvuotisen teollisen sarjatuotannon osaamistaan myös muille teollisuudenaloille autonvalmistuksen lisäksi, mm. puolustussektorille. Valmet Automotiven ilmastotavoitteet ovat tieteeseen perustuvia ja Science Based Target -organisaation hyväksymiä. Valmet Automotive toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa. Yhtiön bruttomyynti vuonna 2024 oli 2,3 miljardia euroa ja liikevaihto 511,4 miljoonaa euroa.