Valmet Automotiven Salon akkutehdas aloitti toimintansa vuonna 2019, ja on näin Suomen ensimmäinen suursarjatuotantoon yltänyt akkutehdas. Liikenteen sähköistyminen jatkaa kasvuaan ja tämän eteen Salossakin työskennellään kiihtyvää tahtia.


“Me valmistamme Salossa akkujärjestelmiä massatuotantona, mutta meillä on myös paljon insinööriosaamista ja omaa suunnittelua. Salon ja Turun tuotekehitystiimissä on mielenkiintoisia projekteja menossa, joista toivottavasti saamme kuulla pian,” Senior Manager Manufacturing Engineer Marko Nurmenniemi kertoo.

Se, miksi akkutehdas on juuri Salossa, ei ole sattumaa.
“Salon valttina oli nopeus, jolla tuotanto saatiin käyntiin. Salossa on tarvittavaa tietotaitoa, tuotantotilaa, ja osaamista linjojen pystyttämiseen ja kokoonpanoon. Ylpeänä voimme todeta, että Salon tehtaan tapaa toimia on käytetty hyvänä esimerkkinä jopa asiakkaamme suunnalla,” Nurmenniemi iloitsee ja muistuttaa Valmet Automotiven kärkiviestistä Speed is in our DNA.

Nurmenniemi nostaa esille useita syitä, miksi kannattaa hakea töihin juuri Valmet Automotivelle.
“Työskentelemällä Valmet Automotivella akkujen parissa pääset vaikuttamaan ja jättämään kädenjälkesi koko toimitusketjuun. Suursarjatuotannon kyljessä toimii tuotekehitysosasto, jossa pääsee vaikuttamaan tulevaisuuden tuotteisiin ja parhaassa tapauksessa näkemään, kuinka tiimisi suunnittelema uusi tuote saavuttaa linjan pään.”

Ajoneuvojen sähköistyminen laajenee kovaa vauhtia maanteiltä erilaisiin työympäristöihin, kuten metsiin ja kaivoksiin.

“Liikenteen sähköistymisen murros on käynnissä ja nyt on juuri oikea ajankohta hypätä mukaan kyytiin. Valmet Automotiven Salon tehdas on näytön ja vaikuttamisen paikka, jossa pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan.”

Juuri uuden luominen ja innovatiivinen ote työntekoon ovat myös Marko Nurmenniemen syyt olla mukana Salon tiimissä.
“Saan käyttää koko 20 vuoden aikana hankkimaani osaamista ja oppia uutta joka päivä. Ja paremmin kuin missään aiemmassa työpaikassani.”