Kaarlon ura sai alkunsa Valmet Automotivella 2019 Information management -tiimin harjoittelijana. Trainee-jakson jälkeen hän sai vakituisen työpaikan Information management -asiantuntijana ja siirtyi nykyiseen roolinsa Information & Development Manageriksi. Kaarlo ja hänen tiiminsä ovat aivan Valmet Automotiven muutoksen ytimessä.

”Parasta työssäni on uusien asioiden oppiminen joka päivä. Käynnissä olevan muutos ei koske vain teknologiaa ja dataa vaan laajemmin yrityksen kulttuuria ja tapoja toimia. Tämä on innostava ja haastava kokonaisuus, ja loistava tiimi tekee työstä mukavaa”.

Etupenkillä kohti autoteollisuuden murrosta

Autoteollisuus käy tällä hetkellä läpi historiallista murrosta, ja Valmet Automotive tarjoaa mahdollisuuden seurata oikeasti isossa kuvassa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Valmet Automotive panostaa sähköiseen liikenteeseen, ja haluaa olla edelläkävijä myös ICT-alan työnantajana, sillä tiedolla johtaminen ja datavetoinen liiketoiminta kehittyy nyt vahvasti. Valmet Automotive kerää järjestelmillään valtavasti tietoa, ja tiedon tehokkaampi hyödyntäminen ja siirtyminen reaktiivisesta proaktiiviseen toimintaan on tiedolla johtamisen suuri tavoite.

Kaarlon kalenteri täyttyy pitkälti kehitysprojekteista, jotka koskevat datan hyödyntämistä ja datavetoista liiketoimintaa, sekä osaston työn koordinointiin liittyvistä palavereista. Samalla hän yrittää mahdollisuuksien mukaan järjestää aikaa myös uuden opiskelulle.

VA tarjoaa vauhtia ja mielenkiintoisia haasteita. Myös vastuuta on tarjolla, jos siihen haluaa tarttua,” toteaa Kaarlo. Vastuuta on tosiaan Kaarlokin saanut, mukaan lukien paikan oman tiiminsä esimiehenä!

Valmet Automotive hakee taas motivoituneita korkeakouluopiskelijoita Uudenkaupungin, Salon ja Turun toimipisteisiin. Aikaisempien vuosien tapaan tarjolla on vauhdikasta menoa, vastuuta sekä kannustava ja kehittävä ilmapiiri. Kaarlon tavoin useat traineet ovat jääneet harjoittelujakson jälkeen Valmet Automotivelle esimerkiksi opinnäytetyöntekijäksi, osa-aikaiseksi harjoittelijaksi tai vakituiseksi: kesän 2021 jälkeen yli puolet harjoittelijoista jatkoi työskentelyä Valmet Automotivella!