ICT-osastomme varmistaa, että yrityksemme järjestelmät toimivat moitteettomasti, tieto kulkee automaattisesti ja tulee hyödynnetyksi päätöksenteossa. Viime keväänä etsimme tulevaisuuden osaajia yrityksemme ICT-osastolle. Tarjolla oli sisäinen uramahdollisuus kehittää omaa osaamista ja oppia uutta määräaikaisissa tehtävissä informaatiotekniikan parissa. Halusimme tarjota henkilöstöllemme uudenlaisen urapolkuvaihtoehdon: ’Autonrakentajasta ICT-osaajaksi’.

Useiden kymmenien osaavien hakijoiden joukosta valikoitui ICT-tiimeihin 5 motivoitunutta tekijää, joille kaikille urapolku toi uuden vakinaisen työpaikan ICT-alalla. Annika Siira työskentelee integraatioasiantuntijana ICT Operations -tiimissämme.

 

Laadunmittaajasta integraatioasiantuntijaksi

Vuonna 2015 prosessinhoitajan perustutkinnolla Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto Novidasta valmistunut Annika on aloittanut Valmet Automotivella vuoden 2016 lopussa ja työskennellyt kokoonpanossa ensin vuoden asentajana, jonka jälkeen kiinnostus vei hänet kokoonpanon laatuosastolle.

Laadunmittaajan töitä hän ehti tehdä lähes viisi vuotta, kunnes kiinnostus ICT-alaa kohtaan sai hakemaan mukaan ’Autonrakentajasta ICT-osaajaksi’ -urapolulle.

  • IT-ala on aina kiinnostanut minua ja näin tämän hienona mahdollisuutena päästä tutustumaan alaan ja oppimaan siitä enemmän. Ala on aina ollut mielessä ja urahaaveena, jota voisi lähteä tavoittelemaan, Annika kertoo hakupäätöksestään.

Kollegoiden ja tiimin tuella oppimisprosessi on edennyt mukavasti ja Annikan mukaan parasta nykyisessä työssä onkin sen monipuolisuus ja loputon mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Lisäksi se on mahdollistanut osallistumisen mielenkiintoisiin projekteihin.

  • Työssäni huolehdin ohjelmistojen välisistä integraatioista, niiden suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta. Integraatiolla tarkoitetaan ohjelmistojen tai järjestelmien toisiinsa liittämistä eri tekniikoilla tai alustoilla siten, että liitetyt osat pystyvät keskustelemaan keskenään. Aloittaessani opittavaa oli paljon ja on yhä edelleen, koska aihe on todella laaja. Opeteltavaa on niin paljon kuin vain ehtii ja haluaa, Annika kuvailee.

Tutustuminen uusiin ihmisiin yli osastorajojen on myös tuonut näkemystä eri toimintojen toimintatavoista ja auttanut lisäämään yritystasoista ymmärrystä asioiden vaikuttavuudesta. Vaikka työhön saatu perehdytys on ollut kattava, haluaa Annika korostaa perehdytyksen jatkuvuuden ja riittävän yksityiskohtaisuuden tärkeyttä.

  • Tulevaisuuden uratavoitteena erityisesti nyt, kun kiinnostus alaan vain vahvistuu, on jatkossakin kehittää itseäni ja omaa osaamistani. Tällä hetkellä opiskelenkin oppisopimuksella tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoa, ja toiveena on jatkaa opintoja vielä tämän jälkeenkin esimerkiksi insinööriopintoihin. Tästä mahdollisuudesta olen todella kiitollinen ja koen opintojen tukevan loistavasti nykyistä työtäni, Annika kertoo.

Annika kannustaa kaikkia tarttumaan rohkeasti eteen tuleviin mahdollisuuksiin, aina kannattaa lähteä yrittämään, vaikka muutos aluksi tuntuisikin pelottavalta.

 

Yrityksen sisäisillä koulutus- ja urapoluilla haluamme tarjota henkilöstöllemme mahdollisuuden itsensä kehittämiseen ja kasvuun uralla. Luomme tulevaisuutta yhdessä!