
Jo toista kesäänsä Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla työskentelevä Anni on juuri valmistunut tuotantotalouden insinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta. Alun perin Uudestakaupungista kotoisin oleva Anni asuu nykyään Laitilassa ja hän kuvailee itseään energiseksi, puheliaaksi ja aikaansaavaksi.
Annin ensikosketus Valmet Automotiveen syntyi opintojen aikana, kun hänen kurssiryhmänsä toteutti onnistuneen auditointiprojektin yritykselle. Kokemus jätti positiivisen vaikutelman, ja kun hän haki kesätöitä vuonna 2023, Valmet Automotive tuntui heti luontevalta valinnalta.
- Sain tuona kesänä harjoittelupaikan kokoonpanon prosessisuunnittelussa, jossa suoritin kaksi ammattiharjoittelua ja työskentelin kokonaisuudessaan toukokuusta joulukuuhun opintojen ohella. Vaikka koulutus antoi vahvan teoriapohjan, käytännön osaaminen on karttunut lähes kokonaan työssä, Anni kertoo.
Vuoden 2024 aikana Anni keräsi työkokemusta muualla ja keskittyi opinnäytetyöhönsä, joka valmistuikin keväällä 2025. Tämän jälkeen hän päätti hakea uudelleen kesätöihin Valmet Automotivelle – ja sai paikan koritehtaan maalaamon harjoittelijana.
- Tänä kesänä työskentelin maalaamon alkupään tiimissä. En aluksi tuntenut toiminnosta ketään, mutta minut otettiin todella hyvin vastaan ja tuttuja löytyi nopeasti.
Annin työpäivät sisältävät monipuolisia tehtäviä, kuten tiimin työaikojen kirjaamista, palaveripohjien valmistelua, häiriöiden ilmoittamista ja erilaisten ongelmien ratkomista. Päivät ovat todella vaihtelevia.
- Nykyinen roolini on monipuolisempi ja eri tyyppinen kuin aiemmat tehtäväni. Esihenkilötehtävät ovat minulle täysin uusia, mutta tämä kesä on ollut todella opettavainen. Olen päässyt toteuttamaan avustavia esihenkilötehtäviä ihan käytännössä, ja vaikka olen saanut vastuuta enemmän, tukiverkosto on koko ajan läsnä – yksin ei ole tarvinnut missään vaiheessa pärjätä.
Annin nykyinen rooli edellyttää läsnäoloa tehtaan tuotannossa, eikä etätyö ole käytännössä toimiva vaihtoehto. Hän kokee, että sekä hän itse että tiimi hyötyvät siitä, että hän on paikan päällä. Läsnäolo tuo selkeyttä, tukea ja mahdollisuuden reagoida nopeasti tilanteisiin. Yhteisöllisyys onkin tärkeä osa Annin työarkea.
- Työporukkamme on lämminhenkinen ja tiivis. Kahvitauot vietetään yhdessä kahvihuoneessa aina kun aikataulut sen mahdollistavat. Siellä pääsee puhumaan muustakin kuin työasioista.
Tuotantotalouden opinnot ovat ohjanneet Annia kohti tuotannon suunnittelun ja kehittämisen tehtäviä, mutta hän kokee, että tämän kesän kokemus on avannut uusia näkökulmia.
- En ehkä aiemmin ajatellut, että voisin tehdä myös esihenkilötyötä, mutta tämä kesä on ollut todella mieltä avaava. Olen viihtynyt tehtävässä tosi hyvin. Pitkällä aikavälillä haluaisin kuitenkin päästä kokeilemaan vielä jotain erilaista.
Vapaa-ajallaan Anni pelaa salibandya ja jalkapalloa sekä viettää aikaa koiriensa kanssa. Urheilu on aina ollut hänelle tapa rentoutua. Työpaikkana hän suosittelee Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehdasta lämpimästi.
- Olen itse saanut täällä arvokasta käytännön kokemusta työelämästä ja tuntenut aidosti kuuluvani työyhteisöön. Uusille kesätyöntekijöille tai harjoittelijoille antaisin neuvoksi, että rohkeus kysyä, oma-aloitteisuus ja reipas asenne vievät pitkälle.
Monet Valmet Automotiven kesäharjoittelijat jatkavat yrityksessä myös harjoittelujakson jälkeen – joko osa-aikaisina työntekijöinä opintojen ohella, opinnäytetyön tekijöinä tai palaamalla yritykseen seuraavana kesänä.