Valmet Automotive arvioi, että sen akkuihin ja muihin sähköisen liikenteen ratkaisuihin liittyvän toiminnan liikevaihto saavuttaa tai jopa ylittää ajoneuvovalmistuksen liikevaihdon lähivuosien aikana. Suurimmat kasvuodotukset liittyvät EV Systems -liiketoimintalinjan akkujärjestelmiin, mutta yritysstrategia painottaa kaikilla liiketoimintalinjoilla liikenteen sähköistymisen merkitystä.

Akkujärjestelmät ovat Valmet Automotiven tulevaisuuden merkittävin kasvualue, ja yrityksen tavoitteena on nousta keskeiseksi toimijaksi niin akkujen sopimusvalmistajana kuin Tier 1 -tason järjestelmätoimittajana. Tavoite perustuu akkujen kysynnän jatkuvaan kasvuun sekä Valmet Automotiven osaamiseen 48 V ja korkeajänniteakkujen suunnittelussa ja valmistamisessa.

EV Systems -liiketoimintalinja perustettiin vuonna 2018, ja sen johtajana toimii Jyrki Nurmi. Liiketoimintalinja on laajentunut jatkuvasti, ja se työllistää Suomessa jo noin 300 henkilöä ja Saksassa noin 50. EV Systems vastaa Valmet Automotiven koko akkujärjestelmien arvoketjusta, joka sisältää suunnittelun, valmistuksen, testauspalvelut sekä asiakasyhteydet.

Valmet Automotive on vastannut nopeasti akkujen kasvavaan kysyntään. Uudenkaupungin akkutehtaalla alkoi ensimmäisen Valmet Automotiven kehittämän akkujärjestelmän sarjatuotanto 2018. Salon akkutehdas, jonka tuotantoa nostetaan parhaillaan ennätystasolle, käynnistyi 2019 ja akkujen testauskeskus Saksan Bad Friedrichshallissa helmikuussa 2020.

Akkujen suunnittelu on keskeinen osa EV Systems -liiketoimintalinjan tarjontaa. Suunnittelutiimin toimipaikat sijaitsevat Suomessa ja Saksassa. Koko Suomen aiempi tuotekehitystiimi on nykyisin osa EV Systems -tiimiä, lisäksi Saksassa akkuihin keskittynyt suunnittelu- ja testaustoiminta on äskettäin siirretty osaksi EV Systems -tiimiä.

– Olemme vuodesta 2018 alkaen kehittäneet Valmet Automotivea määrätietoisesti siten, että voimme nousta sähköisen liikenteen keskeiseksi toimijaksi. Olemme saaneet hyvin positiivista palautetta sekä asiakkailta että toimialalta laajemminkin. Tavoittelemme nyt sopimusta, jossa olemme akkujen järjestelmätoimittaja, ja tähän liittyen käymme keskusteluja useiden johtavien eurooppalaisten autonvalmistajien kanssa, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald.

Lisätietoja:

Mikael Mäki, viestintäpäällikkö, Valmet Automotive
050 317 4308
mikael.maki(at)valmet-automotive.com

Kuvapankki https://www.valmet-automotive.com/fi/media/

www.valmet-automotive.com
Facebook   LinkedIn   Twitter   YouTube

Valmet Automotive on yksi maailman johtavista ajoneuvojen sopimusvalmistajista, avoautojen kattojärjestelmien Tier 1 -tason toimittaja ja kansainvälisen autoteollisuuden merkittävä tuotekehityskumppani. Valmet Automotive -konsernin liiketoimintalinjat ovat Manufacturing, Engineering, Roof & Kinematic Systems ja EV Systems. Konsernin strategia painottaa sähköisen liikenteen ratkaisuja ja kehittää sekä toimittaa niin akkumoduuleja kuin akkujärjestelmiä. Yritys on perustettu vuonna 1968 ja se on valmistanut Uudenkaupungin autotehtaalla jo yli 1,5 miljoonaa autoa. Yritys työllistää toimipaikoissaan Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa yli 5000 autoalan ammattilaista. Valmet Automotive -konsernin suurimmat osakkeenomistajat ovat sijoitusyhtiöt Tesi sekä Pontos Group, molempien omistusosuus on 38,46 prosenttia. Kiinalainen CATL, sähköautojen akkujen ja akkukennojen johtava valmistaja, omistaa konsernista 23,08 prosenttia.