Valmet Automotive on saanut päätökseen 6. syyskuuta 2019 alkaneet yhteistoimintaneuvottelut, jotka liittyivät autonvalmistuksen ja sen tukitoimintojen työntekijöihin ja toimihenkilöihin. Neuvotteluissa käsiteltyjen vaihtoehtojen tuloksena Valmet Automotive päättää määräaikaisista lomautusjärjestelyistä, jotka alkavat marraskuun alussa.

Lomautukset tulevat voimaan portaittain tuotanto-ohjelman muutosten mukaisesti. Autotehtaan tuotanto järjestetään siten, että lomautusten kesto on henkilötasolla muutamasta päivästä enintään 9 viikkoon. Pääsääntöisesti työntekijät ovat vuorollaan 1‑3 viikon lomautuksella. Lomautukset koskevat lähes kaikkia tuotannon henkilöitä, ja vajaatyöllisyyden kokonaisvaikutus on enintään 230 henkilötyövuotta.

– Lomautukset päättyvät 6. tammikuuta 2020, jolloin arvioimme tilauskannan palaavan suunnitellulle tasolle. Porrastettu lomautusjärjestely mahdollistaa parhaiten määräaikaisten vajaatyöllisyysvaikutusten jakamisen ja osaamisen ylläpitämisen samalla kun se turvaa tuotannon henkilöstötarpeen, sanoo Pasi Rannus, Valmet Automotiven valmistusliiketoiminnan johtaja.

Lisätietoja:  

Pasi Rannus, johtaja, valmistusliiketoiminta
Haastatteluvaraukset assistentti Nadja Doylen kautta 050 317 0538
nadja.doyle(at)valmet-automotive.com

www.valmet-automotive.com   www.autotehtaansankarit.fi   www.carplantheroes.fi
Facebook   LinkedIn   Twitter   YouTube
www.valmet-automotive-shop.com

Valmet Automotive -konserni on yksi maailman johtavista ajoneuvojen sopimusvalmistajista, avoautojen kattojärjestelmien Tier 1 -tason toimittaja ja kansainvälisen autoteollisuuden merkittävä tuotekehityskumppani. Valmet Automotive -konserni painottaa strategiassaan sähköisen liikenteen ratkaisuja ja akkujärjestelmiä. Konsernin toiminta jakautuu neljään liiketoimintalinjaan: Manufacturing, Engineering, EV Systems ja Roof & Kinematic Systems. Yritys on perustettu vuonna 1968 ja valmistanut Uudenkaupungin autotehtaalla jo yli 1,4 miljoonaa autoa. Uudenkaupungin autotehtaan tuotantoennätys on 110 000 autoa vuodelta 2018. Valmet Automotive käynnistää syksyllä 2019 Salossa akkujen suursarjatuotannon autoteollisuuden tarpeisiin. Yritys työllistää toimipaikoissaan Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa 6 000 autoalan ammattilaista (tilanne 31.12.2018). Valmet Automotiven suurimmat omistajat ovat suomalaiset sijoitusyhtiöt Tesi sekä Pontos Group, molemmat omistavat 38,46 prosenttia yrityksen osakkeista. Kiinalainen Contemporary Amperex Technology Limited (CATL), maailmanlaajuisesti johtava sähköautojen akkujen ja akkukennojen valmistaja, omistaa yrityksen osakkeista 23,08 prosenttia.