pikselikuva

03.04.2014

Yli 900 haki Valmet Automotivelle autonrakentajaksi

Valmet Automotiven helmi-maaliskuun aikana toteuttama rekrytointikampanja tuotti yli 900 hakemusta. Avoimia työpaikkoja uusille autorakentajille oli tarjolla 300. Valintaprosessi on parhaillaan käynnissä ja jatkuu viikolle 16. Osa valituista on jo aloittanut koulutuksen autonrakentajaksi.

Rekrytointikampanjalla Valmet Automotive valmistautuu tuotantomäärien merkittävään nostoon ja siirtymiseen kahteen vuoroon touko-kesäkuussa Uudenkaupungin autotehtaalla. Valmet Automotive ja Daimler AG julkistivat 2012 yhteistyösopimuksen, jonka perusteella Valmet Automotive valmistaa yli 100 000 A-sarjan Mercedes-Benz-autoa Uudessakaupungissa vuosina 2013–2016.

– Kaikkiaan saimme 919 hakemusta. Olemme tyytyväisiä hakemusten määrään, varsinkin kun kesällä 2013 rekrytoimme jo 100 autonrakentajaa. Suurin osa hakemuksista tuli Uudenkaupungin seudulta, mutta selvästi aiempaa enemmän hakijoita tuli Porista, Raumalta, Turusta sekä Salosta. Lisäksi saimme runsaasti hakemuksia kautta maan. Aktiivinen viestintämme kampanjan aikana sosiaalisessa mediassa on myös huomattu, kertoo Valmet Automotiven HR-asiantuntija Juha Laitala.

Autonrakentajat työllistyvät Uudenkaupungin autotehtaalla hitsaamon, maalaamon sekä kokoonpanon tehtäviin.

Lisätietoja:
HR-asiantuntija Juha Laitala
puh. 020 484 8416
juha.laitala(at)valmet-automotive.com

Viestintäpäällikkö Mikael Mäki
puh. 020 484 8011
mikael.maki(at)valmet-automotive.com

Valmet Automotive tuottaa autoteollisuudelle suunnittelu- ja valmistuspalveluja, avoautojen kattojärjestelmiä sekä niihin liittyviä liiketoimintapalveluja. Erikoisalaamme ovat korkean arvoluokan henkilöautot, avoautot ja sähköiset ajoneuvot. Palveluksessamme on lähes 1600 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa.
www.valmet-automotive.com