pikselikuva

01.03.2011

Valmet Automotive on avoautojen kattojärjestelmissä maailman kolmen suurimman valmistajan joukossa

Autoteollisuudelle suunnittelu- ja valmistuspalveluja tarjoava Valmet Automotive on avoautojen kattojärjestelmissä noussut maailman kolmen suurimman valmistajan joukkoon. Saksalaisen Karmannin kattoliiketoiminnan hankinta vuoden 2010 lopulla tukee Valmet Automotiven strategiaa ja täydentää yrityksen palvelutarjontaa.

Kattoliiketoiminnan hankinta muuttaa Valmet Automotiven liiketoiminnan painopistettä vahvasti kansainvälisemmäksi. Kaupan mukana yhtiön henkilöstö kasvoi yhteensä 700:lla suunnittelu- ja tuotantotehtävissä työskentelevällä Saksassa ja Puolassa. 2000-luvulla tehtaat ovat valmistaneet yli 1,2 miljoonaa kattojärjestelmää.

"Kattoliiketoiminnan hankinta perustuu strategiaamme. Tavoitteemme on kansainvälistyä ja tulla autoteollisuuden johtavaksi palveluntarjoajaksi. Kattojärjestelmäliiketoiminta ei aiheuttanut toimintojen päällekkäisyyksiä, vaan sen sijaan se tukee erinomaisesti vahvaa avoauto-osaamistamme. Kattojärjestelmät on yksi neljästä liiketoimintalinjastamme ja näemme siinä vahvaa potentiaalia. Globaali markkinaosuutemme on tällä hetkellä 25 prosenttia, ja tavoitteenamme on nostaa se 30 prosenttiin vuonna 2012", kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.

Avoautojen katot ovat huomattava lisä Valmet Automotiven palvelutarjontaan. Yhtiö tarjoaa nyt autoteollisuudelle suunnittelu- ja valmistuspalveluja, avoautojen kattojärjestelmiä sekä liiketoimintapalveluja. Yrityskaupalla Valmet Automotive sai merkittävästi lisää suunnitteluresursseja ja teknistä osaamista.

Kattoliiketoiminta täydentää Valmet Automotiven avoautojen suunnittelu- ja valmistuspalveluja varsinkin osavalmistuksessa. Avoautot ovat jo pitkään olleet yksi Valmet Automotiven vahvuusalueista. Yhtiö on valmistanut noin 370 000 avoautoa, ja on yksi Euroopan kokeneimmista korkean arvoluokan avoautojen valmistajista.

Valmet Automotiven kattojärjestelmien asiakkaita ovat muun muassa BMW ja MINI, Daimler, Renault ja Bentley.

Lisätietoja:
Teija Åhlman, viestintäjohtaja, Valmet Automotive 
Puh.: 020 484 8060
Sähköposti: teija.ahlman@valmet-automotive.com

Valmet Automotive tuottaa autoteollisuudelle kattavia suunnittelu-, valmistus-, ja liiketoimintapalveluja sekä avoautojen kattojärjestelmiä. Erikoisosaamistamme ovat korkean arvoluokan henkilöautot, avoautot ja sähköiset ajoneuvot. Valmet Automotiven palveluksessa on 1600 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa.