pikselikuva

07.06.2010

Espoon kaupunki, Valmet Automotive, Fortum ja Nokia käynnistivät Eco Urban Living -hankkeen

Sähköautohankkeen käynnistäminen edistää teknologian kehitystä ja rakentaa ympäristötietoista kaupunkiympäristöä Otaniemi–Keilaniemi–Tapiola -alueella.
 
Espoon kaupunki, Valmet Automotive, Fortum ja Nokia käynnistävät sähköautoilun kehityshankkeen Otaniemi–Keilaniemi–Tapiola -alueella, jota kutsutaan Espoon T3-alueeksi. Espoon kaupungin tavoitteena on luoda yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa T3-alueesta elävä Living Lab -ympäristö, jonka kaupunkisuunnittelussa otetaan huomioon tiukentuvat ympäristövaatimukset. Hanke työskentelee tiiviisti Aalto yliopiston ja VTT:n kanssa tehdäkseen Espoosta kansainvälisesti johtavan sähköautoilun osaamiskeskuksen.
 
Allekirjoittaessaan sopimusta Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen huomautti: ”Eco Urban Living -hanke on luonnollinen osa T3-alueen vahvistamisstrategiaamme. Päämäärämme on parantaa T3-alueen kilpailukykyä ja lisätä sen kiinnostavuutta asuinalueena sekä dynaamisena ja viihtyisänä kaupunkikeskuksena tieteelle, liike-elämälle ja kulttuurille.”
 
Eco Urban Living -hanke luo myös perustan kansainväliselle yhteistyölle johtavien yritysten, kaupunkien ja yliopistojen kanssa. Sino-Finnish Innovativeness Forum järjestetään syyskuussa, ja se on jatkoa vastaavalle konferenssille, joka järjestettiin viime maaliskuussa  Shenzhenissa, Kiinassa.
 
”Valmet Automotivelle tämä on hyvin tärkeä askel, jotta pysymme sähköajoneuvojen kehityksen etulinjassa. Tiivis yhteistyömme nykyasiakkaidemme Garian, Thinkin ja Fisker Automotiven kaltaisten yritysten kanssa edellyttää meiltä myös sähköajoneuvojen käyttäjien uusien vaatimusten aktiivista seuraamista. Espoossa aloitettava työ merkitsee sitä, että voimme yhdessä Nokian ja Fortumin kanssa jatkaa ponnistelujamme teknologisen johtajuuden saavuttamiseksi tällä alueella”, sanoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.
 
T3-alue kokee perusteellisen muutoksen Länsimetron ja Kehätien tunnelin rakentuessa Otaniemen ja Tapiolan välille. Muutos tarjoaa mahdollisuuden jatkaa alueen 1950-luvulla Tapiolan puutarhakaupunkikonseptista alkanutta innovaatiotraditiota.
 
“Nokian maksutonta navigointipalvelua jalankulkijoille ja autoilijoille on ladattu yli 10 miljoonaa kertaa tammikuusta alkaen. Palvelu on ladattavissa 74 maassa ja 46 eri kielellä. Yhteistyö johtavien yritysten kanssa teknologiamme kehittämisessä on avainasemassa Nokian strategiassa. Eco Urban Living -hankkeen kautta voimme osoittaa, kuinka tarjoamamme palvelut mullistavat navigoinnin ja helpottavat kestävien ratkaisujen valintaa arjessa", sanoo Nokian Automotive-palveluiden johtaja Vesa Luiro.
 
Eco Urban Living osallistuttaa asukkaita, tutkijoita, yritysten edustajia ja kaupungin virkamiehiä lukuisiin kehitystoimiin, kuten rakentamaan skenaarioita siitä, miltä T3-alue näyttää vuonna 2020. Tavoitteena on rakentaa samanlaista yhteistyötä muiden johtavien yritysten kesken myöhemmin tänä vuonna.
 
Timo Karttinen, Fortumin Electricity Solutions and Distribution -divisioonan johtaja, näkee yhteistyön loistavana mahdollisuutena kaikille osapuolille ottaa johtava asema tässä uudessa teknologiassa: “Fortum ja Espoon kaupunki ovat jo työskennelleet yhdessä edistääkseen sähköautojen laaja-alaista käyttöönottoa kaupungissa jo vuodesta 2008. Eco Urban Living -hanke nopeuttaa näitä pyrkimyksiä. Se takaa sähköautojen lataamisen tarvitseman infrastruktuurin nopean kehityksen. Eco Urban Living -hanke tukee myös Fortumin pitkäaikaisia päämääriä, koska haluamme aktiivisesti hidastaa ilmastonmuutosta ja työskennellä kohti matalapäästöistä yhteiskuntaa. Yhteistyökumppaneidemme tavoin uskomme Suomella olevan mahdollisuuden merkittävälle sähköautojen käytölle, ja niiden käyttöönotto voi auttaa saavuttamaan EU:n ilmastotavoitteet.”
 
Eco Urban Living -hanketta koordinoi Synocus Group, jonka hallituksen puheenjohtaja Johan Wallin on aktiivisesti edistänyt Eco Urban Living -aatetta myös kansainvälisesti. Hän näkee, että osapuolilla on hyvät mahdollisuudet luoda kansainvälisesti kiinnostava demonstraatioalue, joka kasvattaa Espoon houkuttelevuutta innovaatiokeskittymänä.
 
 
Hankkeen perustajajäsenet
 
Espoon kaupunki
Espoota kehitetään elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä kestävän kehityksen kaupunkina. Strategisena kärkenä on Otaniemen, Keilaniemen ja Tapiolan muodostama kokonaisuus, ns. T3 -alue, jossa teknologinen tutkimus ja opetus, kulttuuri ja design sekä kansainvälinen liiketoiminta toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa muodostaen perustan alueen arvonmuodostukselle ja kansainväliselle kilpailukyvylle.  T3 -aluetta kehitetään määrätietoisesti myös uusien tuotteiden ja innovaatioiden kehitys- ja demonstraatioympäristönä.
 
Valmet Automotive
Valmet Automotive on autoteollisuuden kokenut palvelujen tuottaja ja edelläkävijä sähköisten ajoneuvojen valmistajana. Yhtiöllä on sopimukset kaupunkisähköauto THINK Cityn, sähköisen golfauto Garian ja verkosta ladattavan luksushybridin Fisker Karman suunnittelu- ja valmistuspalveluista. Neljänkymmenen vuoden aikana Valmet Automotiven tuotantolaitoksilla Uudessakaupungissa on valmistettu 1,1 miljoonaa korkealaatuista autoa eri asiakkaille. Valmet Automotive kuuluu Metso-konserniin.

Fortum
Fortum on Pohjoismaihin, Venäjälle ja Itämeren alueelle keskittyvä johtava energiayhtiö. Liiketoimintaamme on sähkön ja lämmön tuotanto, myynti ja jakelu sekä voimalaitosten käyttö ja kunnossapito. Visiomme on olla ensiluokkainen sähkö- ja lämpöyhtiö ja kestävän kehityksen edelläkävijä. Vuonna 2009 Fortumin myynti oli 5,4 miljardia euroa ja liikevoitto 1,8 miljardia euroa. Konsernissa työskentelee noin 11 500 henkilöä. Fortum Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.
 
Nokia
Nokian tavoitteena on, että tuotteemme ja ratkaisumme yhdistävät ihmisiä. Yhdistämme edistyksellisen langattoman teknologian kullekin ihmiselle tärkeisiin palveluihin. Yli 1,2 miljardia ihmistä viestii päivittäin Nokian laitteilla: matkapuhelimilla, älypuhelimilla ja tehokkailla mobiilitietokoneilla. Nokia tuo innovatiiviset palvelut laitteisiinsa Ovi-palvelun (www.ovi.com) avulla - niihin kuuluvat esimerkiksi musiikki, kartat, sähköposti ja erilaiset sovellukset. Nokian omistama NAVTEQ on johtava digitaalisten karttojen ja navigaatiopalveluiden tarjoaja. Nokia Siemens Networks toimittaa laitteita, ratkaisuja ja palveluita viestintäverkkoihin maailmanlaajuisesti.
 
Synocus
Synocus tarjoaa innovaatiotukea yrityksille ja julkiselle sektorille. Olemme olleet edelläkävijä uusien yhteistyötapojen kehittämisessä. Liiketoiminnan orkestrointi on keskeisimpiä osaamisalueitamme. Rakennamme asiakkaidemme kanssa yhtäaikaisesti kustannustehokkuutta, uudenlaisia tarjoamia ja toimivia verkostoja.  Meillä on toimistot Helsingissä, Shanghaissa ja Pekingissä sekä laaja kumppaniverkosto Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Synocus vastaa myös Eco Urban Living -hankkeen yhteisön portaalista (www.eco-urbanliving.com).
 
Mediayhteydet
 
Espoon kaupunki 
Satu Tyry-Salo, viestintäjohtaja
Puh. +358 9 8162 2112
 
Valmet Automotive
Teija Åhlman, viestintäpäällikkö
Puh. +358 20 484 8060
E-mail: teija.ahlman@valmet-automotive.com
www.valmet-automotive.com
 
Fortum
Katarina Ylikorkala, johtaja, brändi ja markkinointi
Puh. +358 1045 20478
E-mail: Katarina.ylikorkala@fortum.com
 
Nokia
Viestintä
Puh. 07180 34900
Sähköposti: press.services@nokia.com
 
Synocus
Henrik Hultin, seniorikonsultti
Puh. +358 9 622 6260