pikselikuva

02.03.2012

Valmet Automotive avaa toimistot Detroitissa ja Shanghaissa

 Valmet Automotive laajentaa kansainvälistä toimintaansa nopeassa tahdissa. Uusimmat toimipaikat ovat Detroit ja Shanghai.

Kiina on tämän hetken nopeimmin kasvava ja dynaamisin autoteollisuuden markkina-alue. Siksi on luonnollista, että Valmet Automotive on alueella läsnä omalla toimistollaan. Shanghaissa Valmet Automotive on koonnut paikallisista asiantuntijoista koostuvan organisaation, jonka tarjontaan ja tehtäviin kuuluvat osatoimittajaketjun hallinta, suunnittelupalvelut, projektinhallinta sekä myynti.

Viime vuoden lopulla avattu toimisto sijaitsee useiden automerkkien ja alihankkijoiden pääkonttoreiden välittömässä läheisyydessä. Toimisto pystyy myös hyödyntämään jo toimintansa alussa Valmet Automotiven hyviä suhteita useisiin kiinalaisiin autoteollisuuden toimijoihin.

Valmet Automotive Inc. USA avasi toimiston Detroitiin tammikuussa 2012. Detroit tunnetaan Yhdysvaltain autoteollisuuden ydinalueena. Valmet Automotiven toimisto sijaitsee lähellä useiden automerkkien pääkonttoreita, lisäksi alueella on useita merkittäviä alihankintayrityksiä sekä yliopistoja. Toimiston vastuualueisiin kuuluvat osatoimittajaketjun hallinta, suunnittelupalvelut ja myynti. Alkuvaiheessa toimiston henkilöstö keskittyy avoautojen kattojärjestelmien suunnittelupalveluiden tarjontaan läheisessä yhteistyössä Valmet Automotiven Osnabrücken suunnittelutiimin kanssa.

“Valmet Automotive laajenee strategisesti maailman tärkeimmille autoteollisuuden markkina-alueille. Meillä on jo vahva asema Euroopassa, ja vankistamme nyt asemiamme Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Laajentumisen ja kansainvälistymisen kautta pystymme kehittämään yhteistyötä asiakkaidemme kanssa”, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen.
 
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Teija Åhlman
puh. 020 484 8060
 
Valmet Automotive tuottaa autoteollisuudelle suunnittelu- ja valmistuspalveluja, avoautojen kattojärjestelmiä sekä niihin liittyviä liiketoimintapalveluja. Erikoisalaamme ovat korkean arvoluokan henkilöautot, avoautot ja sähköiset ajoneuvot. Palveluksessamme on yli 1700 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa, Ruotsissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.